Putti on poika.
Putti on syntynyt ja kasvanut Ugandassa. Isä oli kyläpankkiiri joka
opetti pojalleen selviytymisen ehtoja elämässä.

Aikuiseksi tultuaan Putti lähti ison kaveriporukan mukana maailmalle.
Asuttaa itseään Suomessa yhteiskunnan laskuun. Kävi alakoulun ensimmäisen
luokan Järvenpäässä, mistä valmistui omien tietojensa mukaan diplomi_insinööriksi.

Putti on satunnaisissa töissä, myy karjalanpiirakoita ja kalashinovin patruunoita
Helsingin rautatieasemalla, sekä kerää siinä sivussa ihmisten unohtamia tavaroita, 
lompakkoja, passeja, laukkuja ym. pientä tilbehööriä.

Keskustelin kauppaneuvos Putin kanssa pienen hetken ja hän paljasti salaisen toiveensa,
nimittäin perustaa pankki! Sellainen maksaa kylläkin, mutta annoin kuitenkin parikymppiä
alkupääomaa.