Kerjäläisoopperasta kuuluisuutta itselleen haalinut "oli-garkki" ei vedä enää kansainvälisesti täysiä katsomoita. Poikkeuksena Suomi ja luulotautia kärsivä Viro.

Kerjäläis ooppera- Zelensky- Maailmanmanrauha on vaarassa-Hullu-Pentagon-White House

Zelensky on numero ykkönen lupausten uskottavuudessa. Rupeaa olemaan jo amerikkalaistenkin mielestä turvallisuus risiko. No tuli tähän nyt mukaan (vaikka ei pitänyt) kaksi Suomen presidenttiehdokastakin. Amerikoissa kirjekurssin käynyt Mika Aaltola ja ikiliikkuja Paavo Väyrynen. Paavoa minä ainakin äänestäisin, siinä on mies joka ajattelee Suomen etua. Kun taas amatööri Aaltonen tuo näyttämölle tuulahduksen ruudin savua usuttelemalla Suomea Venäjän kimppuun mikä taas ei ole kenenkään etu.

Pentagon-CIA-Biden-Aseapu- maailmanrauha-Zelensky-Maailmansota

Tietojemme mukaan, viime vuonna oli nähty "metsä rambo" eli Halla Jussi heilumassa netistä hankkimansa Javelinen kanssa muun muassa Läskelän Iitan lehmihaassa, missä oli vaarantanut oman ja muidenkin kertakäyttöön tarkoitetun hengen.

Tänään tiistaina 28. 03. 2023 Hesarin vaalitentissä Sanna ja muut toistelivat samoja teemoja eri muodossa. Sanna Marin kuulosti jo hiiltyneeltä kun hänelle esitettiin taas se hänelle epämiellyttävä Hornet kysymys.

Hornetit- Sanna Marin-raskas aseistus

Kohta ei muisteta mistä oli kysymys. Aivan oikein, Naton laajenemisesta oli kysymys. Mikä on tämänhetkinen tilanne jonka pieni globalisti eliitti on saanut aikaan? Eipä ole kehumista, Uhkakuvassa kolmas maailmansota, pankkikriisi on käynnistynyt Amerikassa, joka laajenee myös Eurooppaan, samalla kun Venäjän inflaatio pysyttelee vajaan 3 % kieppeillä.

Kiina ja Venäjä solmivat kolme sopimusta jotka heikentävät dollarin dominanssin.

Eikö median toiminnoille löydy lakia? Kuka antaa niille valtuudet valehdella? Eikö valta median tehtävä ole valistaa ja palvella kansaa?  Siltä se ei näytä.

Minulle on montakin mysteeriä mielessä, yksi niistä on se, etten ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt leipäjonoja Venäjällä. Pietarissa ihmettelevät ihmiset mistä moinen ilmiö kuin "leipäjono" Suomeen on tullut..?

Nyt kun ajatellaan jälkeenpäin tämän syvästi uskonnollisen lestadiolais -hemmon motiiveja, ei sieltä mitään Jeesusta liikekumppaneista löydy. Vain laskelmoiva liikemies joka käytti hyväkseen anteliasta valtiota oman etunsa hyväksi... ja vähän enojenkin.

Juha Sipilä. Keskusta, Pääministeri, Yle, MTV, Atte Jääskeläinen, Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Ruben Stiller, Päivärinta

Hyvänä esimerkkinä oli NATON osallistuminen siviilikohteen sabotointiin Itämerellä se saattaa eskaloitua niin, että eräänä aamuna Norja herää perseaukisena kääpiönä.


Nato, Ukraina, Jens Stoltenberg, Norja, Pentagon. Venäjä, Suomen Nato jäsenyys, Maailmansota, Turkki, EU, Unkari

Katsotaan nyt kuinka 50 tonnin Leopardin käy keväisellä pellolla. Ohjus ei kysy tankilta minkä merkkinen olet.

Tosi uutiset kätketään taakse, tai sitten ei julkaista ollenkaan.