Reppumiehen koti, se saattaa olla missä milloinkin. Ryggsekkmannens' hjem, den kan være hvor som helst.
Täytyy ryhtyä vähin erin hutkimaan näitä presidentti ehdokkaita. Taso on mitä on. Kukaan ei oikein halua tulevaisuudessa diplomaattisia suhteita kuntoon, oli se sitten vaikka naapuri. Poikkeuksia on pari kappaletta jotka ymmärtävät talouden tärkeyden, selväsanaisin on Paavo Väyrynen, mutta häneltä puuttuu vielä kannatuskortteja.
Aaltola on sen sortin nisäkäs joka vaihtaa nahkan joka kevät. Epämiellyttävä, valikoiva henkilö. Ei keskustele tavallisten ihmisten kanssa, kokee sen kiusalliseksi koska pelkää kritiikkiä, eli oikein ilmaistuna, sulkee pois totuuden. En tiedä onko tarua vai totta että Mika Aaltola itki kun kuuli uutisen, joka kertoi että Trump voitti silloin kerran vaalit. Seuraavissa Yhdysvaltojen vaaleissa itkee ja vaikeroi Aaltola aivan varmasti. Höpö höö ukko, tiukan paikan tullen ei myöskään mikään neuvottelija hahmo. Periaatteessa menis ja kävis vaikka armeijan ensin, vähimmäisvaatimus pressan hommissa.
Haluan muistuttaa ettei tarkoitus ole mustamaalata ketään, sinänsä sehän on sarkasmissa mahdotonta maalata mustaa mustalla.
Komissaari Jutta Urpilainen kertoi olevansa käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaaksi, koska muutakaan tekemistä tulevaisuudessa ei näy. Hän ilmoitti asiasta puoluevaltuuston kokouksessa 19.11.2023 Tampereella.
– Marraskuussa 1981 – sosialidemokraatti, (sittemmin maansa pettänyt) Mauno Koivisto totesi ottavansa ilolla vastaan ehdokkuuden ”tehtävään, jota arvokkaampaa tässä maassa ei ole”. Samalla asialla olen täällä tänään kanssanne. Olo on hyvin kiitollinen ja erittäin innostunut, Urpilainen totesi puheensa aluksi.
Urpilainen totesi, että hänen työnsä EU:n kansainvälisten kumppanuuksien komissaarina on ollut toimintaa EU:n ulkopolitiikan ytimessä.
– Se on tarkoittanut laajaa yhteistyötä ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolesta. Vihreän ja digitaalisen siirtymän ja rauhan edistämiseksi. Vuodet ovat myös olleet laajaa yhteistyötä EU-maiden, Amerikan, Afrikan ja Aasian kanssa. YK:n, yritysten ja eri kansalaisryhmien – erityisesti naisten ja nuorten – kanssa.
– Monista tärkeistä hetkistä mieleeni ovat jääneet sanat YK:n pääsihteeriltä, kenet tapasin tänäkin syksynä. António Guterres kuvasi maailman kriisejä ratkottavan nyt ajassa, jota leimaa maksimaalinen vaara ja minimaalinen yhteisymmärrys. Tämä tilannekuva synnyttää suurta huolta – mutta myös halun toimia yhteisymmärryksen, monenkeskisen yhteistyön, rauhan ja kestävän kehityksen puolesta, Urpilainen sanoi.
Sanojen helinää. Lue Urpilaisen puhe, ja vähän muutakin.
Tässä linkki juttuun.
Hesari julkasi tänään Presidenttikandinaattien vaalikoneen. No joo, kas kun ei kysytä mitä korvaamattomia munauksia ehdokkaat ovat aikaansaaneet poliittisen elämänsä aikana. Puhtaita pulmusia ollaan, ja luvataan "alt for folket" kaikki kansalle tyyliin, vaikka ei tulla kansasta välittämään hevon paskaa koska uusi maailmanjärjestys on ihan jotain muuta.
Mitä... Suomi ja sen kansa on suurempi kuin joku Kallion kaupunginosa.
Numero 1423 on kuvan numero, se on jossain arkistossa. Katson sitä myöhemmin, että voiko sen laittaa näytille. Muistaakseni se esittää niitä aikoja kun Sauli Niinistö oli huolissaan Paavosta.
Katsotaanpa miten se Paavo on pakan sekoittanut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen
Tarkennettuna: "Pekka haluaisi taas kerran" Jos onnistuu, niin VIH-VAS-FEM-WOKELAISTEN suosikkina hän olisi "tiukanpaikan" ulkopolitiikassa ja neuvottelutaidossa melko kehno työkalu.
-Mennään eteenpäin!
Globalisti, ja Amerikan Demokraattista puoluetta ihannoiva tollo joka laskee mausteet vaippaan kunhan Trump astuu jarrumiehen tehtäviin. Alex on helposti katkeroituva, pienestäkin kritiikistä vetää herneitä nenään palkoineen, eli toisin sanoen, ei voisi olla ainakaan minun ehdokkaani.
"Edes jotain neuvottelemaan" sillä tarkoitetaan Presidentti Niinistön perintöä. Hän sanoi taannoin että on seuraavan presidentin tehtävänä palauttaa vähitellen yhteys naapuri Venäjään.
Väyrysessä on kokemusta enemmän kuin näillä toisilla yhteensä. Eikä hän ole globalisti, eli maailman tuholaisten jäsen. Mutta mutta... hänet todennäköisesti eliminoidaan kisasta jo ennen toista kierrosta.